Osoitathan toiminnallasi, että muiden apuun voi luottaa.

Moniperheet ry:n YYP -lastensuojeluhankkeen työntekijän Tuitu Tynjälän blogikirjoitus rasismiviikon lopuksi. Tuitu kehittää rodullistettujen lastensuojeluasiakasnuorten ja -huoltajien kokemusasiantuverkostoa Osallisuuden aika ry ssä.

Aamut tuntuivat usein hitailta, ja koulumatka pitkältä. Seison pysäkillä, odotan ratikkaa ja uppoudun omiin ajatuksiin. Kun ratikka vihdoin saapuu ja yritän nousta sisään, tunnen äkkiä voimakkaan tönäisyn. Vanhempi rouva työntää minut sivuun ja tiuskaisee: ”Teikäläiset eivät osaa käyttäytyä.” Jähmetyn hetkeksi, pyydän vaistomaisesti anteeksi, vaikka en edes tiedä, mitä olen tehnyt väärin. Katselen ympärilleni, ihmiset vilkaisevat, mutta kukaan ei sano mitään. Hävettää, itkettää, mutta pidän kaiken sisälläni.

Tällaiset kokemukset eivät ole yksittäistapauksia. Monet nuoret kohtaavat etnisen taustansa vuoksi syrjintää elämänsä aikana jopa päivittäin. Miten tämä kaikki vaikuttaa kykyyn luottaa toisiin ihmisiin?

Tutkimukset osoittavat, että syrjintäkokemukset heikentävät luottamusta vuorovaikutustilanteissa. Esimerkiksi Evangelist M. (2021) havaitsi tutkimuksessaan ”Narrowing Racial Differences in Trust: How Discrimination Shapes Trust in a Racialized Society”, että syrjintäkokemusten kasautuminen vähentää luottamusta muihin ihmisiin ja instituutioihin. Kun nuori kokee toistuvaa syrjintää ilman tukea tai puuttumista, hän saattaa kokea, ettei kukaan puolusta häntä – eikä lopulta enää usko, että keneenkään voi luottaa.

Luottamuksen puute ei ole vain yksilöllinen haaste, vaan sillä on laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset. Se voi heikentää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja lisätä syrjäytymisriskiä. Nuoren käyttäytyminen voi näyttäytyä ulospäin vetäytymisenä, haluttomuutena jakaa ajatuksiaan, uhmakkuutena tai jopa välinpitämättömyytenä. Taustalla voi olla kokemus siitä, ettei muiden apuun voi luottaa.

Onko luottamusta mahdollisuus rakentaa uudelleen? Miten se tehdään? Yhteiskunnassa tarvitaan aktiivisia tekoja syrjinnän tunnistamiseksi ja purkamiseksi. Nuorten kokemuksia ei pidä ohittaa, vaan heidän on tärkeää saada tukea ja tulla kuulluksi. Luottamus syntyy ennen kaikkea siitä, että vaikeissakin tilanteissa joku seisoo vierellä, ei vain katsomassa, vaan puuttumassa.

Puuttuminen syrjintätilanteisiin voi kuitenkin joskus tuntua vaikealta ulkopuolisille. Moni epäröi, miten tilanteessa tulisi toimia, ja pelkää puuttumisen seurauksia. Jos oma rohkeus ei riitä tekijän toiminnan pysäyttämiseen, on tärkeää muistaa, että nuoren ei saa antaa jäädä yksin tilanteessa. Me voimme kysyä nuoren vointia ja kohdata hänet näissä tilanteissa. Yksinkertaisesti se, että joku näkee ja kuulee nuorta, voi olla merkittävä askel kohti luottamuksen vahvistamista.

Ajoittain olen pohtinut, millä tavalla nämä nuoruuden kokemukset ovat vaikuttaneet minuun. Jos joku olisi tullut ratikkapysäkillä juttelemaan minulle ystävällisesti vanhemman rouvan kommentin jälkeen, häpeän kokemuksen sijaan olisin saanut ymmärryksen siitä, että tämä ei ollut minun vikani. Kenenkään ei tulisi tuntea häpeää oman taustansa vuoksi.

Kirjoittaja Tuitu Tynjälä on Ranskassa syntynyt, Perussa asunut omien sanojensa mukaan vanhempiensa monien kulttuurien tuloksena syntynyt etninen sekamelska, joka toimii Yhteistyössä yhdenvertaisiin perhepalveluihin -hankkeen monikulttuurisen lastensuojelun kokemusasiantuntijaryhmän ohjaajana.